Pimeys elää
Vain kiiluva silmä paljastaa,
yksin yössä et ole.
R.S
29.07.2010
Vain kiiluva silmä paljastaa,
yksin yössä et ole.
R.S
29.07.2010
Runoja ja taidetta tekevä immeinen. Tekniikka on toinen luontoni. Runoudessa tällä hetkellä hyvin viihtyvä mies. Kuka minä olen ota selvää. Hetken kuvantaminen sanojen voimalla, niin että silmiesi taakse muodostuu pysyvä kuva. Viestejä on mukava lukea. Elämä on hetkittäistä nautintoa. Tämä aika, tuntuu kuin sanoista ei tulisi loppua ollenkaan, runous lainehtii. Valo antaa elämän. Pilvet varjostaa sielua.
2010/07/29
2010/07/28
Huominen
Huominen
Naura onnesi ilmoille.
Hymyile kesken rankkasateen,
huomenna voi jo suru tulla.
R.S
28.07.2010
Naura onnesi ilmoille.
Hymyile kesken rankkasateen,
huomenna voi jo suru tulla.
R.S
28.07.2010
2010/07/26
Kesän tasapaino
Kesän tasapaino
Kesän hurmaava hetki.
Nenä palaneena,
varpaat viileässä vedessä.
R.S
26.07.2010
Kesän hurmaava hetki.
Nenä palaneena,
varpaat viileässä vedessä.
R.S
26.07.2010
2010/07/23
2010/07/22
Ääniä rannoilta
Ääniä rannoilta
Kasvot punaisena rannalla huutaen,
joka niemessä samanlainen.
Voimajuomat veressä kiehuen.
R.S
22.07.2010
Kasvot punaisena rannalla huutaen,
joka niemessä samanlainen.
Voimajuomat veressä kiehuen.
R.S
22.07.2010
2010/07/13
2010/07/12
Lämmin elämä
Lämmin elämä
Kesällä kaikki on iloa.
Nenä palaneena,
kylmä tuoppi edessä.
R.S
12.07.2010
Kesällä kaikki on iloa.
Nenä palaneena,
kylmä tuoppi edessä.
R.S
12.07.2010
2010/07/06
2010/07/05
Vain sanat jäivät
Vain sanat jäivät
Hänessä musta möykky,
pirullinen hämähäkki.
Otettaan hänen aivoistaan, se kiristää.
Kyntensä tuo mustajalkainen olio,
upottaa yhä syvemmälle.
Hellitä se ei koskaan, voiton vie elämästä.
Toisen ihmisen, loi syövän perkele,
entisen tilalle.
Muutti mielen, kadotti sointuvat sanat.
Eloisat silmät, täynnä elämää.
Sameaksi teki katseen runoilijan.
Maailma katosi, sanat sisälle jäivät,
mitä mietti hän.
Tuo sointuva sananiekka.
Vähän oli aikaa, paljon jäi tekemättä,
kesken elämä jäi.
Ihmispololla ei sananvaltaa, ole asiaan .
Se tulee, se vie.
Kohtalo ovelle kolkuttaa.
Voimat vähäiset, meillä vastustaa on.
Muut tätä elämää pyörittää.
Kysy ei se meiltä, ei kysy vaikka pyydetään.
Tuli vene,astui hän siihen,
lipui rauhaisan joen verkkaista virtaa myöten,
seesteisen ulapan suureen avaruuteen.
Meni suuri sanataituri,
jälkeensä jätti runot nuo suuremoiset.
Elää hän sanoissa, jotka kirjoitettu on.
Aika menetti merkityksen,
elämään ikuisesti,
jäi hän runouden mestari.
Jokainen aamu on hänen.
R.S
05.07.2010
Hänessä musta möykky,
pirullinen hämähäkki.
Otettaan hänen aivoistaan, se kiristää.
Kyntensä tuo mustajalkainen olio,
upottaa yhä syvemmälle.
Hellitä se ei koskaan, voiton vie elämästä.
Toisen ihmisen, loi syövän perkele,
entisen tilalle.
Muutti mielen, kadotti sointuvat sanat.
Eloisat silmät, täynnä elämää.
Sameaksi teki katseen runoilijan.
Maailma katosi, sanat sisälle jäivät,
mitä mietti hän.
Tuo sointuva sananiekka.
Vähän oli aikaa, paljon jäi tekemättä,
kesken elämä jäi.
Ihmispololla ei sananvaltaa, ole asiaan .
Se tulee, se vie.
Kohtalo ovelle kolkuttaa.
Voimat vähäiset, meillä vastustaa on.
Muut tätä elämää pyörittää.
Kysy ei se meiltä, ei kysy vaikka pyydetään.
Tuli vene,astui hän siihen,
lipui rauhaisan joen verkkaista virtaa myöten,
seesteisen ulapan suureen avaruuteen.
Meni suuri sanataituri,
jälkeensä jätti runot nuo suuremoiset.
Elää hän sanoissa, jotka kirjoitettu on.
Aika menetti merkityksen,
elämään ikuisesti,
jäi hän runouden mestari.
Jokainen aamu on hänen.
R.S
05.07.2010
2010/07/01
Kuiskivat tuulet
Kuiskivat tuulet
Tuulet tuovat viestin kaukaa.
Kuulemmeko kuiskivat sanat,
himmeänä hiljaisuuden varjoissa.
Myrskypilvet vaimentavat, henkien äänet,
kahiseva heinä ääntelee,
sanoja käsittämättömiä,
lausuu vain.
Kostea maa huokailee,
menneisyyden salat.
Tietoisuudemme rajoilla.
Valon repimä pilvi,
päästää päivän keskellemme.
Ringissä istuvat isiemme lapset.
Valaistuneet kasvot,
kirkkaudessa kylpien.
Tietämättä miksi.
R.S
01.07.2010
Tuulet tuovat viestin kaukaa.
Kuulemmeko kuiskivat sanat,
himmeänä hiljaisuuden varjoissa.
Myrskypilvet vaimentavat, henkien äänet,
kahiseva heinä ääntelee,
sanoja käsittämättömiä,
lausuu vain.
Kostea maa huokailee,
menneisyyden salat.
Tietoisuudemme rajoilla.
Valon repimä pilvi,
päästää päivän keskellemme.
Ringissä istuvat isiemme lapset.
Valaistuneet kasvot,
kirkkaudessa kylpien.
Tietämättä miksi.
R.S
01.07.2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)