Translate

2012/01/31

Ajatuksesi

Ajatuksesi


Mielesi suljettu maailma.

Käpertynyt vartalo,
huoneen pimeimpään nurkkaan.

Aukaistu ovi,
raollaan kohti elämää.

Pelko että kaikki muuttuu,
esti ottamasta varovaista askelta.

Suuntana uusi huominen.

Tulkoon tuuli.

Puhdistakoon se synkät ajatukset,
pois mielestäsi.

Haluat kävellä vapaana.

Olla kerrankin edes hetken ihminen.

Hylkiönä maailmassa on yksinäistä.


R.S
31.01.2012

2012/01/30

Iloinen mieli

Iloinen mieli


Oli koura,
tyhjänä sekin.

Silmä katsoi sokeana,
näkemättä mitään.

Kuolio vei jalan,
heiluttelin tynkää.

Jospa se kasvaisi.

Radiosta kuului,
ole positiivinen.

Ota oma elämä haltuusi ?

Muuta sitä onnelliseen suuntaan.

Kysyn vain että millä eväillä,
se onnistuu.

Kun kaikki on jo viety.



R.S
30.01.2012

2012/01/27

Sykkivä syli

Sykkivä syli


Sylikkäin tiiviisti,
kiinni lihoissa.

Intohimon tuulet,
riepottelevat vartaloa.

Kostea höyry tiivistyy,
huoneen sisälle.

Se hetki jolloin valot himmenevät .

Oli alkusoitto raukeudelle.



R.S
27.01.2012

2012/01/26

Kohtaamme

Kohtaamme


Katsoin kaihoisasti häntä.

Rakastin etäältä,
mutta sanoa en voinut suoraan.

Elimme eri maailmoissa.

Meidän aika ei tämä ollut.

Ehkä joskus,
tapaamme samalla polulla.


R.S
26.01.2012

2012/01/25

Kiihko

Kiihko


Suudellessa on aikaa,
keskittyä intohimoon.

Sanat jäävät vähemmälle.

Vähäinen happi sumentaa järjen.

Nautinto.



R.S
25.01.2012

2012/01/24

Katoavaa

Katoavaa


Kämmenesi sisällä kimallus.

Sulava jää,
pisaroina jalkojesi juuressa.

Jään viimeinen henkäys.

Jäljelle jäi lammikko.

Haihtui kauneus.



R.S
24.01.2012

2012/01/23

Hurmos

Hurmos


Nautinnollinen hetki.

Vedin viivan kynälläni,
perään muutaman lisää.

Aikaiseksi sain kuvan.

Palan kaunista luontoa,
ikuistin paperille,
sen minkä näin sieluni silmillä.

Käteni teki kaiken,
juuri niin kuin halusinkin.

Katsoin kuvaa.

Hymyilin pitkään.

Onnistuin.



R.S
23.01.2012

2012/01/20

Hiljainen suu

Hiljainen suu


Monessa hommassa taitoa löytyy.

Mutta.

Minä en ole täydellinen.

Tunteideni suuruus,
jää usein sanomatta.

Miksi.

Olen hiljainen mies.



R.S
20.01.2012

2012/01/19

Väärät sanat

Väärät sanat


Tunteeni ovat tosia,
miksi minua ei ymmärretä oikein.



R.S
19.01.2012

2012/01/18

Suunniteltu

Suunniteltu


Katso oikealle,
näet siellä synkkyyden.

Vilkaise vasemmalle,
siellä kirkkaus valaisee maiseman.

Sinulla on vain keskitie käytössäsi,
sillat puuttuivat.

Jotta voisit valita reittisi.

Sinut on puristettu valmiiseen muottiin.

Suunnat on valittu puolestasi.

Tämäkö vapaa maa valita,
mahdollisuuksia mukamas täynnä.

" Pah " sanon minä.


R.S
18.01.2012

2012/01/17

Eurooppa

Eurooppa


Euroopan talousahdinko.

Sekaisin kuin selkeä maisema,
jota katsomme jäätyneen ikkunan läpi.

Näemme kiteitä,
vääristynyttä todellisuutta.

Valo pirstaleina,
siivilöityy lattian reunaan.

Kaikkien ahnaat kädet,
väärillä taskuilla.

Rohmuamassa enemmän itselleen.

Ahneuden ylistys.

Hurraa ihmiskunta.



R.S
17.01.2012

2012/01/16

Hukattu

Hukattu


Elämä on ilo,
miksi emme huomanneet sitä.



R.S
16.01.2012

2012/01/13

Hellyyttä

Hellyyttä



Rakasta minua,
ole minulle hellä.

Tarvitsen sitä.

Katson sinua kivisillä kasvoillani.

Niistä on tunteitani mahdoton lukea.

Tuikkivat silmäni,
paljastavat roihuvan rakkauteni.

Näe panssarini taakse.

Tule syliini uinumaan.



R.S
13.01.2012

2012/01/12

Kadonneet

Kadonneet


Sanasi katosivat,
huusit vasten myrskyä.



R.S
12.01.2012

2012/01/11

Vaalipuheet

Vaalipuheet


Sanoja lauseessa, kaikki valhetta.


R.S
11.01.2012

2012/01/10

Jäätikkö

Jäätikkö


Muuta et kuullut kuin hiljaisuuden,
kiteytynyt vesi naristen, kaukaisuudessa.

Pilvet matalalla ohittaen minuutesi,
varjo lankesi päällesi.

Olit vuorella jäätikön reunalla,
kyntesi jäässä upoten kovaan kallioon.

Henkesi pitimiksi tarrauduit kiivaammin.

Katsoit horisonttiin,
aurinko iski silmiisi matalalta.

Hetkeksi sokaistuit.

Loputtoman vuorijonon vain näit.

Sinne sinun pitäisi mennä.

Matka on loputon, taivallus pitkä.

Polkusi kivinen sinua saattaa,
laaksosta vihreästä haaveilet.

Lämpöisestä hetkestä.

Kuuman juoman kanssa,

Jalkasi rakoilla ja suu kuiva.

Hoipertelet.



R.S
10.01.2012

2012/01/09

Turhaako

Turhaako


Sanoin paljon sanoja.

Veikö tuuli sanani.

Kuunteleeko kukaan minua ?

Tosissaan.



R.S
09.01.2012

2012/01/06

Nipistys

Nipistys


Pieni pakkanen nipisti nenääni,
hymyilin onnellisena.



R.S
06.01.2012

2012/01/05

Mykistetty

Mykistetty


Katsoin kauneutta.

En sanonut mitään,
vaikka mieleni teki.

Olenhan suomalainen mies.

Kuinka paljon on jäänyt,
asioita sanomatta.

Me estyneet ihmiset.
lukittuine leukoinemme.

Avatkaa kahleet.

Haluan sanoa kauniita asioita.



R.S
05.01.2012

2012/01/04

Toinen polku

Toinen polku


Yhteiskunta litisti,
häivytti elämän mielekkyyden.

Ystävät unohtivat.

Rakkaat jättivät.

Sinut syrjäytettiin elämästä.

Virkavalta etsi kuin rikollista.

Ole tässä kaikessa vielä,
ihminen ja aloita uusi elämä.

Miksi.



R.S
04.01.2012

2012/01/03

Rauhaisa

Rauhaisa


Yön tumma varjo.

Tuulen suhina lehdettömissä puissa,
kuun kajo siivilöityneenä oksien lomitse.

Rauhaisa hetki.

Maailman kiireiden puristuksessa.

Siellä ei ollut muuta kuin,
sinä ja luonto.

Kaksi erottamatonta.

Toisiaan tuijottamassa.



R.S
03.01.2012

2012/01/02

Valosaaste

Valosaaste

Tumma taivas,
valopalloja täynnä.

Erivärisiä muotoja,
tulvillaan taivaanranta.

En nähnyt kuin hukkaan heitettyä rahaa.

Runsaasti tippui seteleitä taivaalta.

Niillä olisi nälkäinen syönyt hyvin kauan.

Mutta onhan sentään vuosi 2012 alkanut.

Jippii !

Mikään ei ole muuttunut.

Köyhällä on edelleen nälkä.


R.S
02.01.2012