Translate

2014/12/31

Elävä pallo

Elävä pallo


Maailma huutaa,
me olemme hiljaa.

Kunnioitus.


R.S
31.12.2014

2014/12/30

Aikaa katsoa

Aikaa katsoa


Hitaasti kiiruhtaen,
maailma näyttää kauniilta.


R.S
30.12.2014

2014/12/29

Pienestä lähtee

Pienestä lähtee


Ilo on pienestä kiinni,
hyvä päivä.


R.S
29.12.2014

2014/12/26

Maata kohti

Maata kohti


Elämä menee alaspäin, kutistumme ajassa.


R.S
26.12.2014

2014/12/25

Tarkkana

Tarkkana


Minä kuulen,
maa kuiskaa minulle.

Elävä elää.


R.S
25.12.2014

2014/12/24

Juhla

Juhla


Ilon hetki himmentyen.

Sanaton onni,
hetki aikaa itselle.

Tutkia omia polkuja,
miettiä sanoja,
tekemättömiä tekoja.

Todeta, elin onnellisena,
mielestäni oikein.

Pystyin katsomaan kuvaani,
peilistä kuvajaisena.

Tuntematta häpeää.


R.S
24.12.2014

Ääripäät

Ääripäät


Järvet jäässä,
tunteet sulava hornankattila.



R.S
24.12.2014

2014/12/23

Voimavalo

Voimavalo


Kirkkainkaan valo,
ei korvaa aurinkoa.

Se tunne, ihon pinnalla.


R.S
23.12.2014

2014/12/22

Todellista

Todellista


Kulta käsissä,
se ei kiiltänyt, pehmeä rakkaus.


R.S
22.12.2014

2014/12/19

Viikon päästä

Viikon päästä


Puheen sorina hiljeni.

Juhlat ovat jo ohi,
kerätkää koristeet pois.

Käytämme niitä taas ensivuonna.


R.S
19.12.2014

Karaistuen

Karaistuen


Lämpöinen peiton reuna,
repäisevä liike.
avattu sänky.

Kylmä aamu tervehtii,
vartalon paljasta pintaa.

Avonaisten silmien kautta,
päivä huutaa.

Liikkeelle vaivainen ruho.

Hiipuen kohti iltaa,
matkaten.


R.S
19.12.2014

2014/12/18

Muuttuva jatkumo

Muuttuva jatkumo


Elämä kulki.

Aika kului,
aamulla uusi hetki koitti.

Sarastuksen hetkellä,
tajunnan värähdys.

Tietoisuus.

Maailma on muuttunut pysyvästi.

Entisaikojen arvostukset,
ovat unohdettuja arvoja.

Raadollisuus kuvastaa,
tätä elämää.

Synnyinkö liian myöhään.

Ruumiissani asustaa,
vanha sielu.


R.S
18.12.2014

2014/12/17

Kaupallinen joulu

Kaupallinen joulu


Kolmiopäinen,
sininen hirviö.

Vapauden siipi,
taipuneena lentokorkeudessa.

Loistava hehku,
säteilevän valon heijastuma,
hopeisesta rungosta.

Ohutta yläpilveä.

Maiden punahekuiset joulut,
karkuun niitä.

Karistin moiset,
kaukaksi minuudesta.

Matkaan maahan jossa,
siitä ei tiedetä.

Jouluhössötys.

Mikä se on,
unohdin sen.

Suljin ajatusväylät.

Syvälle pään sisään.


R.S
17.12.2014

2014/12/16

Tuoksuja

Tuoksuja


Kaneli ja kardemumma.

Uppoavat nenän kautta,
vartalon sisään.

Lämpöinen uuni,
hehkuen.

Kuola valuen,
odotamme .

Pehmeää lämpöistä pullaa.


R.S
16.12.2014

2014/12/15

Pakattu pää

Pakattu pää


Kryptattu pää.

Tiukkaan pakattu tieto,
munakuoren sisällä.

Bittien armeija,
käy sotaa soluissa.

Höllyvä massa,
reunasta reunaan,
kävelyn tahdissa.

Kadotettu mieli,
kielettömän sisällä.

Purku.

Sanoilla jotka kirjoitettiin,
valkoiseen paperiin.

Luettavaksi,
salakirjoituksella.


R.S
15.12.2014

2014/12/12

Maailma puhuu

Maailma puhuu



Myrskytuuli,
voima alati vieraana.

Me pienet,
mitä olemme uhmaamaan,
isompaa.

Pallo suuri,
maailmankaikkeus vielä suurempi.

Sinä ja minä,
roska silmäkulmassa,
mitätön.

Pieni haitta,
pyyhkäistävissä pois.

Isolla kädellä.
voima puhuu.

Tuuli pitelemätön,
tuhovoima.


R.S
12.12.2014

Vastatuuli

Vastatuuli


Mahdottomien  päivien,
hukattu ajatus.

Aivokäyrä pelkkää nollaa.

Solu velttona,
hyllyen ajatonta aikaa.

Ajatus,
synkkänä pilvinen päivä.


R.S
12.12.2014

2014/12/11

Himo ilman lisäaineita

Himo ilman lisäaineita


Pala maata,
kuutio ilmaa.

Muutama auringon välähdys,
iholle.

Murunen leipää.

Tippa vettä.

Niin vähän ihminen tarvitsee,
todella.

Otsasuoni pullistuen,
hän hamuaa rikkauksia.

Enemmän ja enemmän.

Elämä on muuta,
kimallus ei sitä ole.

Onni ei löydy,
rakkautta ei voi ostaa.

Luottokortti ei kelpaa,
tunteisiin.

Aito on todellista.

Kunnon himo toiseen.


R.S
11.12.2014

2014/12/10

Harhautus

Harhautus


Kala hamuaa herkkua,
siimaa huomannut ei.

Käynti optikolla riittää.

Karkuun.


R.S
10.12.2014

2014/12/09

Vauhdista sokeutunut

Vauhdista sokeutunut



Onni oli nurkan takana,
juoksimme ohi,
emme nähneet suuntaa.

Mieletön kiire.

Jäi jälkeen varjo häilyvä.


R.S
09.12.2014

2014/12/08

Ajalla on raja

Ajalla on raja


Aikajanan pieni viiva.

Tämä hetki,
kolikossa kaksi puolta.

Ehdimme käyttää vain toisen,
klaavan.


R.S
08.12.2014

2014/12/05

Käskytetty

Käskytetty


Varoituskylttien armeija,
Hyökkää silmiäsi vastaan.

Täysimittainen sota.

Koukerot merkeissä käskevät.

Minne menisit pieni ihminen.

Kuka näyttäisi polun,
kulkea.

Puomi punakeltainen edessä.


R.S
05.12.2014

2014/12/04

Paljaita

Paljaita


Ilman vihreyttä,
kuivumme pieneksi oksaksi.

Ruskea varsi,
tuulessa heiluen,
ilman tukkaa.

Kalju maailma,
halaa meitä.

Viileällä hetkellä.


R.S
04.12.2014

2014/12/03

Vapaasti hengittävä

Vapaasti hengittävä


Sadepilven reunalla asuu,
aurinkoinen aamu.

Pilvetön taivas.

Avara ulappa,
helppo kulkea,
elämänsä matkaa.


R.S
03.12.2014

2014/12/02

Hiljainen käytävä

Hiljainen käytävä


Lentävä huuli.

Vitsien pesä,
maahan kaivettu kuoppa.

Kirkon takana,
kukkakumpu.

Kivipaasi,
nimellä.


R.S
02.12.2014

2014/12/01

Taipuma

Taipuma


Viiva ei ollut suora,
kaartui hieman,
näkökentän reunoilla.

Totuus oli horisontin taipuma.

Stabiili kallio,
me siellä.

Pysyimme ylhäällä,
kaikesta huolimatta.

Vetovoima vaikutti asiaan.

Harhakuva,
mielessämme.


R.S
01.12.2014

2014/11/28

Eduskunta

Eduskunta


Suuri joukko koomapotilaita.

Kerättyänä samaan,
säilytyspaikkaan.

Pois silmistä.

Päättämättömyyden aikakausi,
jatkui, aina vain jatkui.

Valmista ei tullut.

Odotimme kädet ristissä,
turhaan.


R.S
28.11.2014

2014/11/27

Pieni sädekehä

Pieni sädekehä


Pienisieluisten ihmisten,
täytyy päteä elämässä.

Olla olevinaan muuta,
kuin on.


R.S
27.11.2014

Kahlittu

Kahlittu


Murheiden kanssa painiessa,
ei muistu mieleen parempi huominen.


R.S
27.11.2014

2014/11/26

Punahatut

Punahatut


Toinen vaatii toisen.

Joulu ja kiire.

Miksi ?

Hulluuden symbioosi.

Joka vuosi uudestaan.


R.S
26.11.2014

2014/11/25

Polviasento

Polviasento


Pimeyden kansa,
kumartaa valolle.

Polvissa pysyvät mustelmat.

Kevät on kaukana.


R.S
25.11.2014

2014/11/24

Ihana aamu

Ihana aamu


Tikkuviiva sade,
vaakatasossa piiskaten.

Kasvojen armoton kohtelu.

Viiltäviä haavoja,
tuskainen parahdus.

Iloinen aamu.

Työhön pyörällä,
polkien.


R.S
24.11.2014

2014/11/21

Uusi hetki

Uusi hetki


Tie loppui.

Elämä jatkui.

Sumujen takaa,
astui esiin kirkas aamu.

Lempeänä hyväillen,
ihon pintaa.


R.S
21.11.2014

Lämmitettävä

Lämmitettävä


Jäätyneelläkin miehellä on,
suuret himot.

Kuoren alla piilossa.

Laittakaa uuniin.

Sulatettu halu.


R.S
21.11.2014

2014/11/20

Rajapinta

Rajapinta


Huurre polku.

Oksa maatuneena,
esteenä askeltavan jalan.

Viivana puinen rajapinta,
elämän jakajana.

Aika ennen ja siellä toisella puolella,
jossa hiljaisuus rikkoo äänivalleja.

Toive tulevasta.

Hypähdänkö pois,
vaiko jatkan nykyistä matkaani.

Määränpää mysteeri.

Elämä on kirpeä etikka.


R.S
20.11.2014

2014/11/19

Hiljainen yskäisy

Hiljainen yskäisy


Hämärässä huoneessa,
kulunut sohva.

Partainen naama,
vanhat verkkarit.

Uponneena syvälle,
pehmusteisiin.

Muodoltaan paksu hylje.

Hidas liike paljastaa,
elossa se on.

Vaikka ei uskoisi.

Viikossa vain kerran,
käänsi kylkeä.


R.S
19.11.2014

2014/11/18

Ruskea runko

Ruskea runko


Hiljainen polku.

Kaatunut olki pellolla,
suuren kuusen varjossa.

Vikkelä orava.

Runkopolkua ylös ja alas.


R.S
18.11.2014

2014/11/17

Toivomuksia

Toivomuksia


Kaarna huutaa.

Tahdon pinnalleni kylmää,
pakkanen tervetuloa.

Tottumuksen orja.


R.S
17.11.2014

2014/11/14

Ripottelee

Ripottelee


Lätäköiden valtakunta,
saartanut pienen ihmisen.

Jumiin pienelle kaistaleelle,
kuivaa maata.

Hän jäi.

Märkä varvas,
vuotava saapas.

Ihanuus.

Vuodan,
maailman nestettä.


R.S
14.11.2014

2014/11/13

Sekoitettu pilvi

Sekoitettu pilvi


Kiero sää,
solmussa petäjän ympärillä.

Pilvet roikkuvat,
kuin vanhan miehen maha.

Jota ei henkselitkään,
ylhäällä pitänyt.

Valuva massa.

Horisontissa.


R.S
13.11.2014

2014/11/12

Sirpaloitunut

Sirpaloitunut


Paloiteltu aika,
pätkänä elämä.

Siroteltuna hippusina,
elämänmereen ajelehtimaan.

Rannaton ulappa,
lohduton hetki.

Matka pitkä.

Aallot korkeat.


R.S
12.11.2014

2014/11/11

Tähden kyynel

Tähden kyynel


Kosteus maassa.

Imeytyen jalkojemme kautta,
vartalomme sisään.

Lainehdimme.

Tähtien surua,
luhistuva avaruus.

Itkee.


R.S
11.11.2014

2014/11/10

Ailahteleva hetki

Ailahteleva hetki

Lintu sekaisin.

Silmä katsoo,
pieni pää miettii.

Lumiraja lähellä rantaa.

Valmistelee lähtöä lämpöiseen.

Pakkanen kävi,
kohmettamassa sulat.

Päätös nyt lähdetään.

Aamulla lämpöaalto,
hellien hyväilee,
paljaita räpylöitä.

Emme tänään,
ehkä huomenna lähdemme.


R.S
10.11.2014

2014/11/07

Iloinen elämä

Iloinen elämä


Pakotettu sidottuun elämään.

Vapaana lentävä sielu,
ei kahleita kumarra.

Aidat kaatuvat,
kun minuus matkaa,
ajassa.

Valo antaa suunnan,
valtameri onnen suuren.

Rajaton vapaus,
olla ja elää.

Se on siinä.

Onnenhippusia,
palanen tähtitaivasta.


R.S
07.11.2014

2014/11/06

Mysteeri

Mysteeri


Hiekkainen käytävä,
ruohoreunalla.

Himmeä kajo,
valaisimesta jo vanhasta.

Itkuinen narahtava askel.

Surujen pyhättö.

Hitaasti kiirehtii elämä.

Siloiset kivet hohtaen,
mustaa alakuloa.

Kaiverrettu kultainen teksti muistoissa.

Ajasta joka oli joskus.

Huominen on mysteeri.

Käytävät jatkuvat loputtomiin,
matkalla ei ole rajaa.


R.S
06.11.2014

2014/11/05

Surujen summa

Surujen summa


Maan ja taivaan liitto.

Itkee taivas,
menetettyjen rakkauksien ,
surujen summa.

Vuolaana valuu sydänveri.

Menetetyt hetket,
niitä takaisin et saa.

Aika kiilasi ohi,
rakkaus oli kulutustavaraa.

Kaikki kaupan.

Kukaan ei tiennyt,
mikä se aito oli.

Kadotettu rakkaus.

Haluan käpertyä syliisi.


R.S
05.11.2014

2014/11/04

Ketun polut

Ketun polut


Ketun silmät kiiluen,
metsän reunan laitamilla.

Arkana astellen,
etsien uhkaa kivien varjoista.

Lumeton maa,
jälkiä ei pintaan jää,
missä kuljeskellen,
kierot polut.

Kiertäen maat ja mannut.

Ketun kiero silmä,
skannaava viivakoodilukija.

Näkee kaiken,
ropellikorvat kääntyillen,
pälyilee hän.

Jatkaa matkaansa.


R.S
04.11.2014

2014/11/03

Tekosyyt

Tekosyyt


Este tunteiden.

Kivitalon kokoinen muuri,
liukas seinä.

Hissi jumissa,
köysi kadoksissa.

Rakkaus ei antanutkaan siipiä,
joilla voisin liihoitella.

Tunteitteni kohteen luokse.

Liian paljon pilviä,
kierrettäväksi.

Tuulikin on vastainen.

Jään odottamaan parempaa säätä.


R.S
03.11.2014

2014/10/31

Kuupolku

Kuupolku

Kuun alla,
ajaton aika.

Tiimalasissa jatkumo,
hiekkaerämaa.

Loppumaton tarina,
vihreyden niityllä.

Kauneuden kaikki elementit,
tässä ja nyt.

Kosteuden runtelema,
pieni silta,
reunahirsi lahonnut.

Puro pieni,
vesi siinä,
heijastaen maailmojen,
kauniita valoja.

Värit tähtisumuista.

Katson kaikkea sitä.

Onnellisena.


R.S
31.10.2014

2014/10/30

Samankaltaiset

Samankaltaiset


Meissä ja sateessa,
paljon samankaltaisuutta.

Pisarat tippuvat ihomme ulkopuolella,
valuvat järviin.

Surun pisarat,
satavat ihomme sisäpuolella,
lainehtien suureksi järveksi.

Ikävän suuri ulappa.

Raskas soutaa,
veneemme on kivestä.


R.S
30.10.2014

2014/10/29

Avara maailma

Avara maailma


Vuoren rinteellä,
kaukaisuus kavalasta maailmasta,
jalkani lohkareen päällä.

Pilvet miksi kiedotte,
minut kosteaan usvaan.

Tahdon nähdä kirkkaudessa,
kauneuden laaksossa.

Silmäni loistaa,
tuikkien tähtenä.

Maailman valo,
minussa.



R.S
29.10.2014

2014/10/28

Höyryävä tunne

Höyryävä tunne


Tulessa vartaloni sisus,
yksinäisyyden horna.

Suonissa liekehtivä veri.

Rakkaus johon ei vastattu,
kirvelee sielua.

Vesi jolla sitä sammutettiin,
loppui kesken.

Höyrypilvi vain jälkeeni jäi.

Usvainen maisema,
kostea aamu.

Lievittää tuskaa,
hieman.


R.S
28.10.2014

2014/10/27

Lakiviidakko

Lakiviidakko



Onni on kriminalisoitu.

Rakkaus on kuolemantuomio.

Ystävyys johtaa karkoitukseen.

Välittäminen on pahe.

Muutama lakipykälä vielä,
niin voimme lopettaa elämisen.

Lakiviidakossa.

Mihin se ihminen jäi.

Unohtuiko ? .


R.S
2014.10.27

2014/10/24

Hellä mies

Hellä mies


Tulessa sydän.

Lepattava läppä,
kouristellen,
huutaen armoa.

Syväjäädytetty veri,
tahmeana valuen,
umpinaisessa suonessa.

Lihaksissa jäykkyyys.

Teräskin olisi kateellinen,
taipumattomalle miehelle.

Olen pehmeä,
haluan vain rakastaa.


R.S
24.10.2014

Parahdus

Parahdus


Niin minä sanoin sinulle.

Polku joka nousee pystyyn.

Kannattaa kiertää,
ennenkuin tiput,
syvään rotkoon

Pääsemättä sieltä ylös.

Murskana pohjalla,
kuin itikka kesällä
käsivarren päällä.

Parkaisten tuskaasi.

Verenpunainen viiva.


R.S
24.10.2014

2014/10/23

Loistava totuus

Loistava totuus


Luulojen luvatussa maassa.

Tieto on puhdasta kultaa,
himmentymättä ajassa.


R.S
23.10.2014

2014/10/22

Hiljainen kaveri

Hiljainen kaveri

Karnevaalien ilo.

Huomisen musta suru,
särkevien aivojen,
kuuma jomotus.

Äänet,
pajavasaralla hakaten,
hellästi ja hiljaa.

Voima puhuu.

Ihana aamu.


R.S
22.10.2014

2014/10/21

Utuinen hahmo

Utuinen hahmo


Haamujen huuto,
usvaisten peltojen yllä.

Kosteat jalat jäätyneenä,
heinän sekaan.

Henkiolennon kiirastuli.

Luomet auki,
tuijottaen aamua.

Pystymättä sulkemaan,
maailmaa pois.


R.S
21.10.2014

Aamupala

Aamupala


Hetki kultaa ja hunajaa.

Syvässä uomassa,
musta aalto.

Pilvet alhaalla,
syöden telluksen pintaa.

Aamupalaksi.


R.S
21.10.2014

2014/10/20

Muinainen totuus

Muinainen totuus


Olemassa oleva,
ei ollut oikeaa.

Harhaisten haamujen historiaa.

Sarastuksen ensi hetket.

Väärin kirjoitettua totuutta,
vuosisatojen ajalta.

Elämme tässä ajassa,
luottaen lujasti,
että historiamme on totuudessa.

Pieni siemen,
onko meille kerrottu kaikkea.

Vaiko satua tää,
vain on.

Elämämme.


R.S
20.10.2014

2014/10/17

Jyrkkä ranta

Jyrkkä ranta


Elämän virta,
kiihkeästi sykkivä solu.

Joki vuolaana,
tumman veden musta sinfonia.

Kuohujen sävellys,
pauhaten voimalla.

Olimme virran armoilla,
se vei meitä.

Aika ei ollut armollinen,
tässä joessa.

Puuttui rantatöyräät,
jos ne olisi olleet.

Olisivat ne jyrkät,
mahdottomat kiivetä.

Pelastukseen,
pois kosteudesta.


R.S
17.10.2014

2014/10/16

Valuva valkoinen

Valuva valkoinen


Liikutuin,
liikahdin hieman.

Kohmeiset kädet.

Katsoin maailmaa,
värilasin takaa.

Se näytti kauniilta,
jopa lumisade sai,
hymyn tiukkoihin suupieliini.

Edes hetkeksi käväisemään.



R.S
16.10.2014

2014/10/15

Kylmä pyörre

Kylmä pyörre


Viileys vieraili kylässä.

Pilven alta,
satoi jäädytettyä vettä.

Nauroin,
tiesin vartaloni,
saavan valoa ja lämpöä,
uudestaan.

Ensikesänä.

Tarpeeksi.


R.S
15.10.2014

2014/10/14

Siivu elämää

Siivu elämää



Arvoitus.

Mitä huomisen verhon takana on ?

Sarastuksen ensi viiva,
halkoi himmeää aamua.

Valo paljasti totuuden.
maailma on avara.

Kirkkauden hetki,
vain lyhyt tuokio.

Mutta kaunis.


R.S
14.10.2014

2014/10/13

Tähtisurffaaja

Tähtisurffaaja



Olemme pieniä.

Kaukaa katsottuna,
mitättömyyksiä.

Sisäsyntyisesti istutettuna meihin.

Luulo.

Mahtavuus omista kyvyistä.

Mitä me olemme,
maailmankaikkeuden kartalla.

Huomaamaton piste.

Vailla huomiota.

Tuulet meitä kuljettaa,
me siinä mukana.

Kiepumme avaruudessa,
tietämättä minne.

Päädymme,
pujottelemaan tähtien väliin.


R.S
13.10.2014

Nopat

Nopat


Elämä on kuin,
heitetyt nopat.

Silmäluku on arvoitus.


R.S
13.10.2014

2014/10/10

Keho ja mieli

Keho ja mieli


Vartaloni on ehkä vanhentunut.

Mieleni huutaa,
nuoruuden vapautta.

Airot kädessä,
veneellä varma suunta,
kohti elämää.

Vana jonka jälkeeni jätin,
on pysyvää.

Vesi ei rauhoittunut.

koskaan.

Vahva sieluni lainehtii.

Myrskyisästi.


R.S
10.10.2014

Pintaraapaisu

Pintaraapaisu


Kasvot näkyvät,
ne huomataan.

Koristeltu pinta.

Ajatus niiden takana
jää vaille huomiota.

Ulkonäköpainotteinen,
elämäntapa.

Nykyajan vitsaus,
unohtaa sielukkaat ihmiset.

Roskalaatikkoon mätänemään.

Tarpeettomana.

Tämä aika on nyrjähtänyt.


R.S
10.10.2014

2014/10/09

Tunneköyhä

Tunneköyhä


Tunteilla ei ole merkitystä.

Vasta sitten kun menettää ne.

Ehkä joutuu suremaan,
kurjaa kohtaloaan.

Liian myöhään.

Ajan päälle laskeutui,
tumma pilvi.

Tiimalasin hiekka loppui.


R.S
09.10.2014

2014/10/08

Sanojen mahti

Sanojen mahti


Kielipuoli.

Pakotettu pitämään,
lihapala suussa.

Suorassa,
ettei totuudet tulisi kuultaviksi.

Kaikelle kansalle.

Roikotan kieltäni,
toisessa suupielessä.

Piilossa.

Olen erinlainen.

Sanat ovat minulle vapaus.


R.S
08.10.2014

2014/10/07

Leikkuri tunteille

Leikkuri tunteille


Utuisten unelmien,
kaukainen paikka.

Kadotettu polku.

Haaveet unohdettiin,
tehokkuuden alttarille.

Tämä aika,
tappoi tunteet.

Rakkaus on tarpeeton.


R.S
07.10.2014

2014/10/06

Kaukana muutos

Kaukana muutos


Liitävä lintu.

Siiven alla,
vapauden tunne.

Vapaa pilvitila.

Horisontti pakenee,
kaukaisuuteen.

Viiva jossain kaukana.

Kiihkeät siiveniskut,
vievät tulevaan.

Onko suunta oikea.


R.S
06.10.2014

2014/10/03

Etänä

Etänä


Sinä olet kaukana,
kun suljen silmäni.

Voin tuntea,
kuinka istut sylissäni.

Pehmoisena,
lämpöinen nainen.



R.S
03.10.2014

2014/10/02

Päättäjä

Päättäjä


Luikero.

Elämän tiellä,
selkärangaton mato,
luikerrellen vastuita pakoon.

Niljakas pinta,
siihen ei mikään tartu.

Öljytty.

Arvostelu ei kosketa,
kaiken yläpuolella hän.

Häntä solmussa sinä päätön,
jatkat  päätöksiäsi.

Ilman peruutusvaihdetta.


R.S
02.10.2014

2014/10/01

Armoton aika

Armoton aika


Kiroan sinut,
joka ajan keksit.

Sitä ei voi venyttää,
se loppuu aina kesken.

Maailmaa on vielä näkemättä.

Ajan kello on armoton.


R.S
01.10.2014

2014/09/30

Tuntematon



Tuntematon


Kasvoton tietää,
mitä häpeä on.


R.S
30.09.2014

Iloton



Iloton


Rahattomuus ei anna,
ilon aiheita elämässä.


R.S
30.09.2014

2014/09/29

Kohdata

Kohdata


Kaksi tietä,
kaksi ihmistä.

Onko risteyksessä,
heidän määrä,
kohdata toisensa.

Toivon niin.


R.S
29.09.2014

Himmeä aamu

Himmeä aamu


Pilven alla,
pehmeä varjo.

Reunoiltaan epäselvä kuva.

Himmeä päivä.

Valo kirkasta meidät.


R.S
29.09.2014

2014/09/26

Pieni hetki

Pieni hetki


Nyt.

Juuri nyt,
olen onnellinen.

Tämä pieni hetki,
olla ja ajatella.

Rauhassa ihania muistoja.

Kokemuksien kultaiset vuodet.

Hymyilevät.

Aamun kanssa.


R.S
26.09.2014

2014/09/25

Toisenlainen

Toisenlainen


Kirottu maailma,
väkivalta ja sota.

Unohdimme rakkauden.

Lempeän halauksen,
lämpöisen voiman.

Anna tunteen tulla aaltoina,
syvälle sisään.

Tunnet eläväsi isosti,
rakkauden sisällä.

Kostea silmäkulma,
liikutuksesta avonaisena.


R.S
25.09.2014

2014/09/24

Pohjoinen huutaa

Pohjoinen huutaa


Viileä maa,
hohti tulevaa aikaa.

Kosteuden huntu.

Taivutti pisaroilla,
hentoa heinää.

Valkoinen peite,
antoi vielä odottaa.

Vain hetki vielä,
jäämeri huutaa kylmyyttä.

Vasten kasvoja.


R.S
24.09.2014

2014/09/23

Pysyvä teksti

Pysyvä teksti


Haluni on salaisuuksia.

Sanani sanottuna,
puolikkaita himoja.

Laineella runouden,
totuus on kiveen kirjoitettu.

Painava sana.


R.S
23.09.2014

2014/09/22

Tuska ja vapaus

Tuska ja vapaus


Ajatuksen himmeä hively.

Suu täynnä runoja.

Vaahtoavat sanat,
pyrkivät ulos.

Puolittaiset totuudet,
peittävät valon.

Kuola valuen,
suupielestä,
käsi tärisee paperin yllä.

Kirjoitan horkassa,
intoa täynnä.


R.S
22.09.2014

2014/09/19

Pehmeyttä

Pehmeyttä


Sumuisen maailman,
pehmeät muodot.

Utuiset värit,
hivelevät sielua.

Mystinen harso,
yllä elämän.

Himmeä valo.


R.S
19.09.2014

2014/09/18

Suu kaareva

Suu kaareva


Värisevät huulet.

Viileä tuuli aamulla,
sumujen kosteus ihonpinnalla.

Hiljaa kostettaa aamu.

Hymyilen kauneudelle.


R.S
18.09.2014

2014/09/17

Luistava huominen

Luistava huominen


Rosoisen elämän.

Tukeva tukijalka,
kallion päällä.

Horjahtaen.

Sammal liukas alla,
luistava liuku,
kohti elämän kokemuksia.

Taivas punainen,
verestävä tuska silmässä.

Maailma pyörii vastapäivään,
kuin minä en !

Pyörin myötäpäivään.

Tuulikin on aina vastainen.

Purje riekaleina,
vaikea luovia.

Mutta aurinko, kirkaana paistaa,
minunkin verkkokalvolle.

Hyvä elämä.

Sittenkin.


R.S
17.09.2014

2014/09/16

Pieni sielu

Pieni sielu


Aivojen mitätön kapasiteetti.

Solu tyhjiön sisällä,
tyhjä katse.

Siitäkin syksyinen tuuli,
otti ison osan pois.

Millä minä,
onneton ihminen,
sitten oikein ajattelen.

Tulevaa tulevaisuutta,
parempaa aikaa.

Toive ?

Heräsin yön jälkeen,
onnelliseen maailmaan.

Toivoinko taas liikoja.

Pallon väki ei taida,
olla samaa mieltä kanssani.


R.S
16.09.2014

2014/09/15

Sumussa

Sumussa


Olemattomien unelmien tie.

Kadonnut taivaanranta,
sakeaan usvaan.

Jota aurinkokaan,
ei sulattanut päivässä pois.

Eksyneet matkaajat,
elämän tiellä.

Sokeana.

Vailla suuntaa,
puhumattakaan selkeästä,
määränpäästä.

Kulkivat vain.


R.S
15.09.2014

2014/09/12

Vaihtuva väri

Vaihtuva väri


Vihreys,
pysyvyyden himmeä holvikaari.

Katoava hetki.

Muutoksen tuuli,
puhalsi väriä,
puiden ylle.

Kultaisessa maailmassa,
saimme kulkea.

Hetken.


R.S
12.09.2014

2014/09/11

Lämmitetty askel

Lämmitetty askel


Valossa kävellen.

Kuuma pikitie,
lenkkareiden pohjat sulaneet.

Paljaat varpaat,
huutaen hoosiannaa.

Syksy tuli,
mutta lämpö pysyy.


R.S
11.09.2014

2014/09/10

Poltettu maa

Poltettu maa


Maailma.

Epävakauden lainehtiva,
hornankattila.

Vihamielisyys,
siellä ja täällä.

Kaikkialla.

Olisiko mahdollista ihmiskunnan oppia,
ehkä elämään rauhassa.

Epäilen.


R.S
10.09.2014

2014/09/09

Suunnaten

Suunnaten


Mihin jalkani astui,
se tuntematon polku lie.

Valo viivan teki,
se suunnan näytti,
läpi sankan kuusikon.

Aukea pelto,
paljastui leveäksi,
maailmaksi.

Mahdollisuuksia täynnä,
kulkea minne vain.

Vapaana.

Pyörin hetken kuin karuselli,
sekaisin pieni tonttu-ukko.

Tiesin minne haluaisin.


R.S
09.09.2014

2014/09/08

Korkeuksissa

Korkeuksissa


Poutapilvi.

Sininen taivas,
hivelee korkeuksia.

Heijastunut valon varjo.

Vedenpinnan kimaltava kuvio.

Tämä hetki on onnellinen.


R.S
08.09.2014

2014/09/05

Jokainen

Jokainen


Supisevat sanat.

Nurkkien kätköissä,
pahaa tahtovat ihmiset.

Varjojen äänet.

Ilkeämieliset juorut,
tukahduttavat iloisen mielen.

Annetaan kaikkien elää,
rauhassa.


R.S
05.09.2014

2014/09/04

Mahdotonta

Mahdotonta


Mihin tämä maailma menee.

Yritämme mahdottomia.

Rajallisessa maailmassa,
rajatonta kasvua.

Hulluus päättäjien päiden sisällä.

Kaikille kaikkea hyvää,
utopiaa unelmissa.

Kaiken synkän keskellä,
ainoa valopilkku.

Syksylläkin aurinko paistaa,
vartalomme pintaan.

Lämpöisesti.


R.S
04.09.2014

2014/09/03

Savuava kenkä

Savuava kenkä


Nopeiden käänteiden,
liukas kenkä.

Nauhat tiukalle vedettynä.

Luistellen elämän käännöksissä.

Jos täytyy kiihdyttää,
savu kumipohjasta,
vain jää.

Taivaanranta,
kaukana häämöttää .


R.S
03.09.2014

2014/09/02

Viiltävä sana

Viiltävä sana


Hiipivä suru.

Ilkeämieliset sanat,
nurkan takana odottamassa.

Onnetonta kulkijaa.

Usvainen höyry,
ilkeydellä täytetty,
harmaa pinta.

Kohdattu todellisuus.

Auringon alla,
pilvet peittivät,
maiseman.

Pieni piru meissä.


R.S
02.09.2014

2014/09/01

Olematta mitään

Olematta mitään


Edessäni elämä.

Käteni hamuavat usvaista aamua.

Kosteuden pisara,
tippui kynnen reunasta.

Kohti maata.

Huutaen yksinäisyyttä.

Maa imaisi minut,
en ollutkaan täällä,
olemassa.

Höyryni haihtui,
pilven alle.


R.S
01.09.2014

2014/08/27

Aiheetta



Aiheetta


Soluja ei ole tarkoitettu,
itkemään.


R.S
27.08.2014