Seppä

Seppä


Hehkuvan raudan taipuisa taitaja.

Silmäsi kirkkaudessa samentuneet.

Kuulosi,
kuka huusi.

Kalke teräksen,
jätti sinut ikuiseen hiljaiseen maailmaan.

Vaipuen unohduksen suohon,
oli aika olla tärkeä.

Nyt kylmä ahjo tervehtii tulijaa.

Musta paja muisto on,
ei taivu teräs koskaan.

Jalkasi hiljaa vauhtia antaa,
kiikkustuolille narisevalle.

Harvoin, niin harvoin.

Vaivoin hymy kasvoillesi ilmestyy.

Jos koskaan.

Kuppi mustaa unelmaa,
höyryten pöydällä,
kätesi rautainen, ei tärise lain.

Hörpäten hieman lämmintä.

Katsoen ikkunasta,
tulevaan huomiseen.

Nyt muisto olet vain.


R.S
21.11.2017